Hanna tarkisti bonussovelluksen vain siksi, että halusi tietää, paljonko palautusta oli kertynyt. Perheen kortit olivat samassa tilissä, Villen ja hänen.
Joka tiistai, viimeiset seitsemän kuukautta, Villen kortilla oli ostettu Jyväskylässä. Samppanjaa. Kukkia. Kerran hierontaöljyä. Ville kävi Jyväskylässä ”työkeikoilla” joka viikko.
Hanna katsoi kuitteja pitkään. Sitten hän löysi Villen takin taskusta toisen puhelimen.
Ilta
Hän teki lohikeittoa. Kun Ville istui pöytään, puhelin oli lautasen vieressä ja bonussovellus auki sen päällä.
Ville kalpeni. Hän alkoi selittää, pyytää anteeksi, itkeä. Hanna söi keittonsa loppuun rauhassa.
”En lähde”, hän sanoi sitten. ”Se olisi sinulle liian helppoa. Lopetat sen tänään, minun nähteni. Ja minä otan sinun bonuskorttisi.”
”Miksi?”
”Näet sitten.”
Kuitit
Perjantaina Hanna puki päälleen tummanpunaisen mekon, jota ei ollut käyttänyt vuosiin. Hän otti Villen kortin, suukotti miestään otsalle ja lähti.
Ville istui sohvalla puhelin kädessä. Kello 20.14 sovellukseen tuli ilmoitus: Kauppa, Helsinki keskusta. Samppanja, 1 kpl. Kello 20.31: Kukkakauppa. Ruusut.
Kello 21.02 tuli viesti Hannalta: Hänen nimensä on Antti. Hän pitää samppanjasta.
Sen jälkeen ei tullut enää kuitteja. Vain hiljaisuus.
Kotona
Hanna tuli kotiin puoli kolmelta, kengät kädessä. Ville istui samassa kohdassa sohvalla. Hanna odotti vihaa. Miehen silmissä oli jotain aivan muuta – kaipausta, niin paljasta että se melkein hämmensi.
”Kerro”, Ville kuiskasi. ”Kaikki, mitä kuiteissa ei näy.”
Hanna istui hänen viereensä ja kertoi. Hitaasti. Kaiken.
Toinen puhelin on poissa. Bonuskortti on Hannan lompakossa. Joskus perjantaisin Villen sovellukseen tulee ilmoitus samppanjasta. Hän ei enää kalpene. Hän laittaa saunan lämpiämään ja jää odottamaan.
